Monelle SCD-ruokavaliota noudattavalle jogurtti on yksi oleellinen osa ruokavaliota. Tämä ihana granola on oiva lisä esimerkiksi jogurtin päälle.
Ohjeen mitat ovat suurpiirteisiä. Voit varioida reseptiä oman makusi ja kappien sisällön mukaan.
Granola sisältää paljon pähkinöitä ja siemeniä, joten suosittelemme sitä pidempään ruokavaliota noudattaneille, jotka ovat saaneet jo suoistonsa rauhoittumaan.
Tarvittavat raaka-aineet
2,5 dl Mantelilastuja
2,5 dl Manteleita karkeasti rouhittuna
2,5 dl Pekanpähkinöitä palasina tai puolikkaina
1,5 dl Kookoshiutaleita
1 dl Auringonkukansiemeniä
1 dl Kurpitsansiemeniä
1,5 tl Kanelia
hyppysellinen suolaa
3 rkl Kookosöljyä tai voita
3 rkl /n. 0,5 dl Hunajaa
Yhdistä suuressa kulhossa kuivat aineet eli pähkinät, siemenet ja mausteet.
Sulata kookosöljy/voi ja hunaja pienessä kattilassa miedolla lämmöllä.
Kaada rasva-hunajaseos kuivien aineiden päälle ja sekoita hyvin.
Levitä seos uunipannulle leivinpaperin päälle tasaiseksi kerrokseksi.
Paista 160 asteisessa uunissa noin 20 minuuttia välillä sekoitellen.
Nosta lämpötila 170 asteeseen ja paahda vielä 5-8 minuuttia, jotta granola saa kauniin värin pintaan. Ole kuitenkin tarkkana, jotta se ei pääse palamaan, sillä granola saa väriä nopeasti.
Anna jäähtyä täysin, jonka jälkeen säilytä granolaa ilmatiiviissä astiassa.
Halutessasi voit lopuksi lisätä joukkoon kuivattuja marjoja tai kuivattuja hedelmiä paloiteltuna. Kuivatut hedelmät kannattaa olla luomulaatuisia jotta niissä ei ole käytetty esim. rikkiä värin säilyttämiseksi.